Tämäkin vuosi on vilahtanut jo puoleen väliin ja Suomi siirtyy loma-ajan tunnelmiin. Jos sitä ei muusta huomaa, niin ainakin siitä, että sähköpostitulva on merkittävästi vähentynyt ja omiin lähettämiin sähköposteihin tulee loma-ajan poissaolovastaus.
Kesäkuun puolessa välin kaupunginvaltuusto piti kevätkauden viimeisen kokouksensa, jossa vahvistettiin mm. tilinpäätös vuodelta 2023 ja hyväksyttiin toiminnan ja talouden kehittämisohjelma aina vuoteen 2030 saakka. Se on aina mukavaa luettavaa, kun tilinpäätös on ylijäämäinen. Se luo turvallista pohjaa tulevaisuudelle, vaikka lähivuodet ovatkin haasteellisia kuntatalouden näkökulmasta. Tässä mielessä valtuusto teki viisaita päätöksiä hyväksyessään kehittämisohjelman ja sen sisältämät rakenteelliset muutokset mm. kaupungin hallinnossa ja luottamuselimissä. Samoin linjattiin toiminnan raamit tulevaisuuteen, mikäli tämänhetkiset ennusteet erilaisista toimintaympäristön muutostekijöistä toteutuvat.
Matkailun fasiliteettien saralla tehtiin kuluvalle kesälle muutoksia, kun Särkiselän leirintäalueen mökit siirrettiin Kolmikantaan. Mökkien siirto, karavaanaripaikkojen rakentaminen ja kaikki muut leirintäalueen rakentamiseen liittyvät tehtävät ovat vaatineen paljon työtä eikä pidä odottaa, että Kolmikanta on tänä kesänä täydessä iskussa vastaanottamaan matkailijoita. Leirintäalue avataan heinäkuun alussa ja toivomme palautetta asioista, mihin vielä tarvitaan muutosta tai parannusta, niin että leirintäalue jatkossa palvelee matkailijoita parhaalla mahdollisella tavalla.
Kaupungin väki lomailee heinäkuussa, kun toimistot on suljettu.
Elokuussa, kun palaamme töihin, käynnistetään vuoden 2025 talousarvion valmistelu, jatketaan TE-uudistuksen valmistelua, joka on etenemässä aikataulun mukaisesti. Palvelutuotannon osalta suunniteltu uudistus vaikuttaisi toimivalta Outokummun osalta, huoli on kuitenkin rahoituksen riittävyydestä. Lisäksi iso asia kuntien kannalta on tuleva valtionosuusuudistus, joka lopputulemana ei ole mikään varsinainen uudistus, parsitaan vaan nykyistä järjestelmää. Järjestellään rahoituksen perusteena olevia lego-palikoita uudelleen. ”Uudistuksen” pitäisi tulla voimaan vuoden 2026 alusta, joten aikataulu on varsin tiukka. Mielestäni paras vaihtoehto olisi ollut aloittaa uudistus puhtaalta pöydältä. Olisi käyty läpi kuntien nykyinen palvelutuotanto, ja valtionosuus tulisi nykyisten tehtävien mukaan, eikä niin, että valtionosuuslaskelmissa on mukana esim. sotehännät, joilla ei ole enää mitään tekemistä kuntien nykyisen palvelutuotannon kannalta.
Outokummun kesä käynnistyi vauhdikkaasti Okufest-tapahtumalla, joka jälleen kerran onnistui loistavasti ja on hyvinkin saanut paikkansa kesän aloituksen festivaalina. Paljon muutakin Outokummussa tapahtuu: on mielenkiintoisia näyttelyitä, perinteeksi muodostuneet kivi‑, koru- ja kädentaitomessut, Outokummun vanhat talot ‑tapahtuma heinäkuun lopulla — muutamia mainitakseni ja lisäksi paljon muuta myös pieneen tai isompaankin kulttuurinnälkään. Jo syksyn kynnyksellekin on suunniteltu tapahtuma Elohässäkkä Särkiselän uimarannalle. Kurkkaa tapahtumia kaupungin uudistetuilta nettisivuilta.
Kesällä kuitenkin – ainakin pyritään – heittämään vapaalle ja nauttimaan kaikista niin oman kaupungin kuin muidenkin järjestämistä tapahtumista. Tai vain ollaan ja levätään ja heitetään ne työaivot vähäksi aikaa narikkaan. Mukavaa ja rentouttavaa kesää!
Päivi Lintumäki
kaupunginjohtaja