Outokummun kaupungin kuulutukset ja ilmoitukset julkaistaan kuntalain 108 §:n mukaisesti Outokummun kaupungin verkkosivuilla (yleinen tietoverkko).
Ilmoitukset pidetään nähtävillä 14 vuorokauden ajan, jollei asian luonteesta muuta johdu. Henkilötiedoista julkaistaan ainoastaan tiedonsaannin kannalta välttämättömät henkilötiedot, ja henkilötiedot poistetaan verkkosivuilta nähtävillä pitoajan kuluttua.
Kaupunginvaltuuston 16.8.2021 § 73 tekemän päätöksen mukaisesti kaupungin kunnalliset ilmoitukset julkaistaan yleisessä tietoverkossa ja tärkeimmät ilmoitukset lisäksi Outokummun Seutu ‑paikallislehdessä kuitenkin niin, että pitkistä ja kohtuuttoman kalliiksi tulevista ilmoituksista voidaan julkaista vain ilmoitus, missä se on täydellisenä nähtävissä. Tiedoksi saattaminen lehdessä ei ole tarpeen silloin, kun lehti ei poikkeuksellisesta syystä ilmesty.
Yleisen tietoverkon lisäksi julkisten kuulutusten ilmoitustaululla, joka sijaitsee Outokummun kaupungintalolla (käyntiosoite Hovilankatu 2), julkaistaan erityislainsäädännön edellyttämiä ilmoituksia. Julkisten kuulutusten ilmoitustaululla voidaan tarpeen ja harkinnan mukaan pitää nähtävillä myös kaupungin muita ilmoituksia.
Kunnallisiin jätehuoltomääräyksiin ja taksaan muutoksia 1.5.2025
Pohjois-Karjalan maakuntakaava 2024, 2. vaiheen kaavaehdotus nähtäville
Kaupunginvaltuuston kokous 31.3.2025
Vaasan hallinto-oikeuden kuulutus: Valitus vesilain mukaisesta päätöksestä
Kuntavaalien ehdokaslistojen yhdistelmä
Alue- ja kuntavaalien 2025 äänestys Outokummun kaupungissa
Vuoden 2025 yksityistieavustukset haettavana
Rakennusvalvonnan lupapäätökset
Rakennusvalvonnan lupapäätöksiä voi tarkastella myös Lupapiste.fi ‑palvelussa.
KUULUTUKSET
Kuulutukset pyydetään toimittamaan sähköpostilla Outokummun kaupungin kirjaamoon:
[email protected]
Kuulutusten asiasisältöä koskeviin kysymyksiin vastaa kuulutuksen laatinut viranomainen.
Kaupunginvaltuuston päätös 16.8.2021 kaupungin ilmoitusten julkaisemisesta