Suomen ympäristökeskuksen ennakkotiedon mukaan kuntien kasvihuonekaasupäästöt ovat laskeneet viime vuonna noin 9 prosenttia vuoteen 2022 verrattuna. Myönteinen kehitys johtuu pääosin energiasektorin eli sähkön- ja kaukolämmöntuotannon puhdistumisesta.
Kaupunginhallituksen talousarvioesitys vuodelle 2025 on 0,3 milj. euroa ylijäämäinen. Verotusta ei kiristetä ja kaupunkilaisten palveluita kehitetään entistä paremmiksi, jota tukevat tulevat ja jo toteutetut mittavat investoinnit.
Joulukalenterissa julkaisemme outokumpulaisten ottamia talvisia ja jouluisia kuvia.
Lauantaina 30.11.2024 vietettiin joulunavausta ja nautittiin yhdessä outokumpulaisten jouluateria.
Tahdomme kehittyä viestinnässämme koko ajan paremmiksi toiveittesi ja tarpeittesi mukaan. Annathan meille palautetta!
Eero Mäkisen tie johtaa Sänkivaaraan, jota Eero Mäkinen käytti asuntona Outokummussa.
Kalattomantie suljetaan ajoneuvoliikenteeltä välillä: Vanha Kalattomantie - Heikinkatu. Sulku jatkuu ma 2.12.
Blogissa kaupunkipalvelujen johtaja Jukka Orenius pohtii syitä matkustaa Outokumpuun läheltä tai kaukaa; mikä tekee matkailusta laadukasta ja kiinnostavaa?
Okun Koneistuspalvelu Oy valittiin maakunnan vuoden 2024 yritykseksi Maakunnan yrittäjäjuhlassa Kolilla lauantaina 23.11.2024.
Matovaaralla on uusittu latureittien valaistus. Entiset valot olivat yli 40 vuotta vanhoja ja tulleet käyttöikänsä päähän. Kaiken kaikkiaan uusittiin 117 pylvästä, 126 valaisinta sekä 2 ohjauskeskusta.