Kolmatta kertaa järjestettävä valoteemainen monitaidetapahtuma OutoValo täyttää Outokummun kulttuurilla jälleen 24.-26.10.2024.
Upeaan luonnonkauniiseen Särkiselän alueeseen kuuluu Kaunisniemen kahvila saunoineen sekä Kolmikannan leirintäalue. Kolmikannan leirintäalueelta löytyy mm. 10 kpl sähköistettyjä kevythirsimökkejä kauniilla rantanäkymillä.
Vanhalla Kaivoksella toteutettiin vihreä valaistus Maailman mielenterveyspäivän esille nostamiseksi ja tukemiseksi 10.10.2024.
Outokummun kaupunki järjestää Lapsuus lapselle -tapahtuman Kummun koululla 24.10.2024 klo 17-19. Tapahtuman avulla tavoitellaan yhteisöllistä näkymää ja rohkeutta lähteä edistämään hyvää ja turvallista vanhemmuutta Outokummussa.
Vuosittain syyskuussa järjestettävä, 30.9.2024 päättynyt avoin haku keräsi tänä vuonna ennätykselliset 114 hakemusta, joista 25 oli englanninkielisiä ja loput suomenkielisiä.
Operaatio Valhalla on kertomus ihmisyydestä, identiteetistä ja elämän rajallisuudesta. Sarjan ensimmäinen jakso nähdään ensi-illassa elokuvateatteri Maritassa 8.10.2024 klo 18. Tilaisuus on avoin kaikille!
Outokummun kaupunginvaltuuston kokous pidettiin maanantaina 30.9.2024 Teollisuuskylän auditoriossa.
Palveluksessasi-juttusarjassa pääset tutustumaan Outokummun kaupungin henkilöstöön!
Pohjoiskaari-Louhelankatu risteysalue on ollut merkittävä vaaratilanteiden aiheuttaja ja väistämisvelvollisuus takaa jatkossa jouhevan liikennöinnin pääväylää pitkin.
Työvoimapalvelut järjestetään ensi vuonna lähipalveluina ja lisäksi käytössäsi ovat digi- ja puhelinpalvelut. Työllisyyden asioissa sinua auttaa Luotsi-palvelupiste, josta saat tietoa, neuvontaa ja ohjausta työhön ja koulutukseen liittyen.